Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. joulukuuta 2013

Joulufiiliksiä

"Reippahasti käypi askeeleet, äidin hommat on niin kiireiset." Jouluvalmisteluita tehdessä ja juhlia juhliessa unohtaa aina päivittää tänne :) Nyt tuleekin sitten kuulumisia kaden viikon ajalta.

Eli, lakkiaiset viettetty. Kaikki kouluhommat palautettu. Soten paperit ensiviikon perjantaina. Se on sitten siinä. Kyllä hieman nyt hymyilyttää, ei tarvitse enää koulujuttuja ressata. Yo-juhlat sujuivat hyvin ja oma perheenikin saapui niitä juhlimaan. Toiset yo-juhlat pidän joulun välipäivinä sitten etelässä, jonne pääsevät ystävät ja sukulaiset siltä suunnalta :)



Viime sunnuntaina olivatkin sitten Nooran ja Jussin neidin ristiäiset. Nimeksi pikku prinsessalle tuli Erin. Moni yritti arvailla nimeä, mutten usko että kukaan sai oikein. Nätti nimi nätille kantajalleen, nyt ei sitten olekaan enää ketään jota kutsua vauvaksi. :)

Mummu, pappa, Viivi, Erin ja Aava
Tosiaan, vanhempani olivat täällä viime viikonlopun siskoni, veljeni ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Oli mukavaa viettää aikaa yhdessä. Pelasimme tietovisoja, nauroimme ja saunoimme, tai siis miehet saunoivat. Lähdimme jopa ekaa kertaa veljeni kanssa baarissa käymään ja näyttämään Kokkolan meininkiä. Mamma ja Vaari saivatkin hoitaa Lotan kanssa Aavaa.

Tasan vuosi sitten luin sanat, jotka muuttivat koko elämäni. Tasan vuosi sitten itkettiin, ihmeteltiin ja mietittiin, mitä tuleman pitää... Nyt nuo sanat makaavat ja kiljuvat riemusta tuolla lattialla. Tasan vuosi sitten sain tietää odottavani maailman ihmeellisintä asiaa, meidän pientä Aava neitiä, joka tänään on jo 4 kuukauden ikäinen. 

Tälläisen päivityksen laitoin facebookiin eilen, tosin nyt se ei pidä enää ihan paikkaansa :) Eli 12.12.12 sain tietää pienestä neidostamme, joka päätti meidät yllättää tulollaan. Ja onneksi yllättikin, sen verran on äidin ja isin elämää rikastuttanut tulollaan.


Ja neuvola päivityksiä saa vasta maanantain jälkeen, kun äiti unohti neuvola käynnin, joka olisi ollut tiistaina. Ai että otti kaaliin.... Nooh, sattuuhan noita. Eikä sillä kiire ole, kun tyttö kasvaa ja kehittyy hienosti. On oppinut tarttumaan esineisiin ja pienestä kiinni ettei käänny jo ympäri. Ja hui kauhistus mitä meteliä neiti on oppinut pitämään, kauhiaa huuto konserttia, tykkää selvästi äänestään :) Kehen lie tullut, kun molemmat vanhemmat hiljaisia hiirulaisia ;)

Siinä ensimmäiset tonttuaskartelut, lopputuloksesta laitan lisää kuvaa myöhemmin.

Olikoan tässä kaikki, pitäisi selvästi päivitellä useammin kun unohtaa mitä kahen viikon aikana ehtii tapahtumaan. Jos minä lupaan yrittää parantaa tapani :) 

tiistai 19. marraskuuta 2013

3kk neuvola

Pientä päivitystä taas. On kirjoittelut jäänyt vähemmälle, kuten myös yöunet. Tyttö alkanut heräilemään öisin 4-5 kertaa syömään. Eli omatkin unet ovat jääneet todella vähäisiksi. Nyt tästä syystä eilen illalla aloitettu kokeilemaan vellejä yötä vasten. No eihän meidän neiti suostu pullosta syömään niin eilen meni velliä sellaiset 10ml. Tänään sitten sekoitin sitä äidinmaitoon niin johan meni sellaiset 40-50ml velli/äidinmaito sekoitusta alas. Toivottavasti nyt unet olisivat hiukan pidempiä.


Kävimme viime viikon maanantaina neuvolassa. Tässä neuvola kuulumiset ja suluissa 2kk neuvolan saldo:
Paino 6000g (5280g)
Pituus: 58,1cm (55,4cm)
Päänympärys: 40,9cm (39cm)
Tyttö sai rokotteet ja hui kauhistus sitä huutoa. Oli kuin maailmanloppu olisi koittanut. Onneksi rauhoittui kun pikkasen käveltiin ja hyssyteltiin. Ihoon sai nyt määräyksen laittaa hydrokortisonia viikon kuurina, jos auttaisi kuivuuteen. Nyt ollaan viikko sitä käytetty ja hyvin on auttanut. Nyt viikon tauko ja jos palaa ihottuma niin yhteyttä neuvolaan niin käydään lääkärin luona hiukan aikaisemmin.


Lauantaina oli ensimmäinen vauvauinti kerta. Aava nautti kyllä todella paljon. Ohjaajat kehuivat, kuinka hieno tyttö on. Kannattelee päätään todella hyvin ja katsellaan seuraa tapahtumia, ei heti kuulemma uskoisi 3kk:n ikäiseksi. Melkein päästiin jo kannuttamaan, mutta sitten iski nälkä ja lähdimme muutamaa minuuttia aikaisemmin pukuhuoneisiin lopettelemaan.

Tänään laitoin joulupostikortit tilaukseen. Tilasin Ifolorilta Aavan kuvilla varustetut joulukortit ja kyllä niistä tuli hienoja. Samalla tuli tilattua 100kpl valokuvia ja joululahjoja. Nyt on jo puolet lahjoista ostettu, enää vaan paketointi ja loppujen lahjojen osto. Pitäisi varmaan alkaa laittamaan kotiakin jo pikkuhiljaa joulukuntoon, vaikka nythän on vasta marraskuun puoliväli, mutta odotan vain jo innolla Aavan ensimmäistä joulua.




Ja ainiin, yo-tulokset tulivat. Tästä äidistä tulee ylioppilas 5.12 ja lähihoitaja 20.12. Kyllä siinä oli urakkaa, 4 vuoden opinnot 3,5 vuoteen ja lapsenkin sain siinä välissä. Ei se helppoa ollut mutta nyt saan kyllä olla ylpee itsestäni ja saavutuksistani. Huhhuh, nyt neidin viereen nukkumaan ja täyttämään univelkoja. 

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Vauvoja, keiloja ja pullia

Ohhoh, yli viikko hurahtanut ilman mitään päivitystä. Kauheasti ollut kiireitä niin ei ole vaan ehtinyt eikä muistanut. Tähän tulee nyt pitkä teksti viikon tapahtumista.


Tyttöjen viikonloppu meni hyvin. Kävimme Nooraa ja Viiviä katsomassa ja kyllä siellä oli jo aika iso maha. Siellä on aina yhtä mukava käydä, saa rupatella "äiti-asioista", mitä ystävien kanssa tule samanlailla juteltua. Vain äidit ymmärtävät, mitä toiset äidit kokevat ;) 

Illalla sitten tulivat tytöt.Vaikka kaikki eivät suunnitelmista huolimatta päässeetkään paikalle, niin oli meillä silti hauskaa. Tehtiin tortilloja ja katsottiin sinkkuelämää 5. tuotantokausi. Ja tietenkin juoruttiin, juoruttiin ja juoruttiin. Oli kyllä hauskaa ja tyttökin oli niin nätisti ja nukahti hienosti.

Mies tuli lauantaina kotiin ja valitettavasti ilman lintuja, nooh, ensi kerralla sitten :) 

Sitten alkoikin odotus, Lotan kanssa sovimme että hän tulisi viikonlopuksi. Oli kyllä mukavaa nähdä siskoa ja saada lapsenvahti. Lotta kyllä rakastaa meitin Aavaa <3 Niin innokkaasti tytön kanssa leikki ja hoiti, ainoastaan kakka vaipat jäivät minun vastuulleni ;) Niitä ei Lotta pystynyt tulla edes katsomaan ku jo yökkäili :)


No tällä viikolla on pitänyt kiirettä. Ensinnäkin Noora synnytti ihanan tyttären maanataina. Kävimme neitoja katsomassa. Vaikka hieman rankan alun tyttö sai tähän maailmaan, niin silti erittäin tyytyväisenä nukkui äitinsä sylissä. Voi kun toinen oli pieni. Tyttö oli vain hiukan pienempi kuin Aava syntyessään, mutta näytti erittäin hennolta ja sirolta, varsinkin kun vertasi Aavaan tällä hetkellä. Vaikea kuvitella, että meilläkin on ollut noin pieni tytär ja vain 2,5kk sitten. Aivan hirveän nopeasti Aava on kasvanut ja kehittynyt. Tänäkin aamuna melkein kääntyi selältään mahalleen useampaan otteeseen, kädet tulivat vain hiukan eteen. Kyllä 160cm sänky on meille jo ahdas, kun tyttö valtaa valtaosan sängystä.

Kävimme myös maanantaina tyttöjen kanssa keilaamassa. Oli kivaa pitkästä aikaa keilata, ja ajan vaikutus näkyi myös tuloksessa :) Tyttöjen kanssa siinä tunti höpöteltiin ja keilattiin kunnes mummulasta tuli jo soittoa mieheltä. Tytöllä oli nälkä, eikä suostunut syömään tuttipullosta. Ainoastaan äidin tissi kelpasi. Eikun kamat nopeasti kasaan ja mummulaan syöttämään rakasta pulloposkeani <3


Koulutehtävät melkein valmiit, muutama juttu vielä ja tästä äitistä tulee ylioppinut (ylioppilas) lähihoitaja. Ja melkein unohdin, leivoin viime viikolla korvapuusteja ja ilmeisesti niistä tuli hyviä. Tai jos Lottaan on uskominen neljän pullan jälkeen :)


lauantai 24. elokuuta 2013

Kyllä isi osaa

Muutaman päivän tauon jälkeen hyvä tulla päivittelemään kuulumiset.

Pikkuisella ollut nyt muutama vähä huonompi yö takana, itketty masu vaivoja eikä mikään ole meinannut auttaa. Äiti ja isi kuljeskelleet ympäri asuntoa pienokainen sylissä ja yrittäneet saada ilmat vatsasta pois. Yöt on nukuttu huonosti, nukahtaminen on mennyt myöhään ja yöllä ollaan heräilty usein eikä uni ole tullut uudestaan.

Äiti alkoi olemaan jo niin väsynyt, että onneksi isiukko päätti aloittaa isyyslomansa niin saa äitkin päivällä vähän huokaista. Tai, jos vain malttaisi. Päivät kuluneet erilaisin menoin, joko ollaan kaupungilla käyty pyörähtämässä ja hoitamassa erinäisiä asioita (kuten kelan paperisodat) tai isovanhemmilla kyläilemässä. Isimies sai myös pyssynsä kuntoon, mutta taitaa mennä jokunen aika ennen kuin sitä pääsee testailemaan.

Ollaan saatu myös hyviä uutisia, isi pääsee koulunpenkille. 2.9 alkaisi isillä veneenrakentajan koulutus, joka kestää sellaiset 20päivää. Toivottavasti koulutus poikisi myös töitä, täytyy pitää peukut pystyssä. Olisihan se kivaa, jos pystyisi alkamaan laittaan rahaa säästöön ja haaveilemana siitä talon ostosta muutaman vuoden päästä. Ainakin siitä on mukava unelmoida.