Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. elokuuta 2013

Kyllä isi osaa

Muutaman päivän tauon jälkeen hyvä tulla päivittelemään kuulumiset.

Pikkuisella ollut nyt muutama vähä huonompi yö takana, itketty masu vaivoja eikä mikään ole meinannut auttaa. Äiti ja isi kuljeskelleet ympäri asuntoa pienokainen sylissä ja yrittäneet saada ilmat vatsasta pois. Yöt on nukuttu huonosti, nukahtaminen on mennyt myöhään ja yöllä ollaan heräilty usein eikä uni ole tullut uudestaan.

Äiti alkoi olemaan jo niin väsynyt, että onneksi isiukko päätti aloittaa isyyslomansa niin saa äitkin päivällä vähän huokaista. Tai, jos vain malttaisi. Päivät kuluneet erilaisin menoin, joko ollaan kaupungilla käyty pyörähtämässä ja hoitamassa erinäisiä asioita (kuten kelan paperisodat) tai isovanhemmilla kyläilemässä. Isimies sai myös pyssynsä kuntoon, mutta taitaa mennä jokunen aika ennen kuin sitä pääsee testailemaan.

Ollaan saatu myös hyviä uutisia, isi pääsee koulunpenkille. 2.9 alkaisi isillä veneenrakentajan koulutus, joka kestää sellaiset 20päivää. Toivottavasti koulutus poikisi myös töitä, täytyy pitää peukut pystyssä. Olisihan se kivaa, jos pystyisi alkamaan laittaan rahaa säästöön ja haaveilemana siitä talon ostosta muutaman vuoden päästä. Ainakin siitä on mukava unelmoida.

maanantai 19. elokuuta 2013

Viikko täynnä

Meidän neiti on tänään 1viikon ikäinen, nopeasti se aika meneekin.
Neukkutäti kävi tänään kotivisiitillä. Painoa tytöllä tällä hetkellä 3210g, kun syntymähetkellä painoa oli 3080g. Eli paino noussut oikein hyvin ja tyttö muutenkin hyväkuntoinen ja tyytyväinen. Tyttö teki yllätykset myös neukkutädille, vaippa kun saatiin pois punnituksen ajaksi niin eikös neiti ala hymyilemään ja päästä pissat vaa'alle, tosin onneksi alla oli harso ja äiti sai nopeasti laitettua vaippaa alle.


Tänään myös käyty vaunuilemassa. Kohteena tällä kertaa oli isin työpaikka. Neiti nauttii täysin vaunussa olosta, nukahtaa heti kun liikkeelle lähdetään. Isin työpaikalla ihalijoita riitti, kyllä meitin tyttö osaa valloittaa sydämet. Lenkin aikana oli tytöltä päässyt isot puklut vaunuihin ja vaatteille. Vaatteet aivan puklussa ja märkänä, samoin vaunut.

Kotona ollessa ei tarvitse vaatetusta hirveästi miettiä, täällä on aivan järkyttävän kuuma. Jos neidillä body päällä, on se niskasta ja selkämyksestä aivan litimärkä. Joten nyt ollaan menty pelkällä vaipalla ja vilttiä varpaille, jottei vilustu. Paljon tyytyväisempiä ollaan näin. Sylissä olokin on hieman vaikeaa, kun on pienenkin ajan jälkeen aivan hiestä märkä, sekä äiti että tyttö.