Eli sairaalaan mentiin sunnuntaina vähän ennen klo 14 raskausmyrkytysepäilyn vuoksi. Lääkäri totesi että raskausviikkoja on tarpeeksi että aletaan käynnistelemään, kun oireita on äidillä noin paljon (oireina mm. pahoinvointi, korkea verenpaine, proteiinia pissassa, näköhäiriöt ja päänsärky). Ensimmäisen cytotecin (käynnistyslääke) sain joskus 16 aikohin. Suppareita tuli, mutta ei kovin kivuliaita. Kätilö ei olisi halunnut antaa uutta cytotecia, mutta lääkäri sanoi että saan päättää ja koska eka cytotec ei ollut kohdunsuulle tehny mitään niin päätin ottaa toisen.
No siitä ne sitten alkoikin jo aika voimakkaina. Sain Oxynormi pistoksen ja lämpötyynyt kipuihin. Kivut pahenivat ja siirryttiin saliin 23.30 ja siellä sain kaasua (joka oli aika hyvää tavaraa ) Mies ja kätilö naureskelivat mun höpötyksille ja tarjosin sitä kaasua myös vähän miekkoselle.
00.50 tiukasti kahdelle sormelle auki ja kätilön tekstin mukaan hivenen mennyt eteenpäin.
01.10 menee lapsivesi ja supistuksista tulee aivan tajuttoman kovia.
01.30 Tulee voimakas paineentunne ja tutkivat paikat ennen puudutetta. 4-5cm auki ja pää tullut alas reilusti.
01.45 epiduraali ja auttaa hiukan
02.20 8cm auki ja pää todella matalalla
02.30 ponnistuttaa voimakkaasti ja 02.32 aloitetaan aktiivinen ponnistaminen.
02.50 syntyy hyväkuntoinen tyttö, apg 10/10
02.58 syntyy istukka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti